Maurice Duruflé - Requiem
Säveltäjä-urkuri Maurice Duruflé (1902-1986) sävelsi suositun requieminsa vuonna 1947. Tämän alun perin täydelle sinfoniaorkesterille, kuorolle ja solisteille sävelletyn teoksen lisäksi säveltä julkaisi samana vuonna sittemmin suosituksi tulleen urkusäestyksellisen version sekä vielä vuonna 1961 kamariorkesteriversion.
Konsertin toisena teoksena kuullaan osa Gustav Mahlerin sarjasta Rückert Lieder.
Lohjan Pyhän Laurin kirkko 1.11.klo 18.00
Lippu 18 €
Kesto 1h
Collegium Musicum Lohja on vuonna 1971 perustettu kamariorkesteri, joka toimii yhteistyössä Lohjan seurakunnan kanssa. Orkesteria johtaa Harri Kerko. Orkesteri esiintyy Lohjan seurakunnan tilaisuuksissa ja pitää omia konsertteja, usein solistien tai kuoron kanssa. Ohjelmistossa on eri aikakausien musiikkia. Collegium Musicum Lohja on konsertoinut muun muassa Wienissä, New Yorkissa, Budapestissa, Pietarissa ja Pariisissa.
Mezzosopraano Merja Mäkelä opiskeli laulua Yuri Statnikin ja Satu Sippola-Nurmisen johdolla Tampereella sekä Anita Välkin johdolla Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa, josta hän valmistui erinomaisin arvosanoin. Hän täydensi opintoja Tukholman oopperakorkeakoulussa ja Berliinin Hanns Eisler -musiikkikorkeakoulussa. Vuosina 2007–2010 Mäkelä toimi Saksassa Theater Kielin solistiensemblessa ja sen jälkeen oopperasolistina eri puolilla Saksaa. Mäkelä on esiintynyt muun muassa Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan Oopperajuhlilla ja maakuntaoopperoissa sekä useiden suomalaisten ja eurooppalaisten orkestereiden solistina. Kaija Saariahon Adriana Mater -oopperan Adrianan roolista hän sai vuonna 2011 ehdokkuuden Saksan arvostettuun Der Faust -teatteripalkintoon. Mäkelä on työskennellyt ooppera-, konsertti- ja liedlaulajana ja toimii myös laulupedagogina.
Kullervo Latvanen valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastolta vuonna 1992. Hän on toiminut kanttorin virassa Kiikalan ja Leppävaaran seurakunnissa, joista jälkimmäisessä vuodesta 1999 lähtien. Työssään hän on keskittynyt kuoro -ja yksinlaulutehtäviin.
Dir. Mus. Pauliina Hyry toimii Leppävaaran seurakunnan musiikkityöstä vastaavana A-kanttorina. Hän valmistui kirkkomuusikoksi Sibelius-Akatemiasta ja opiskeli urkujensoittoa Kari Jussilan urkuluokalla. Virkatyönsä ohella Hyry konsertoi aktiivisesti soolourkurina ja on tunnettu nimi Suomen urkukartalla. Kotimaan ohella hän on konsertoinut Ruotsissa, Virossa, Unkarissa, Italiassa, Venäjällä ja Israelissa. Neljän soololevyn ja Ylen radionauhoitusten lisäksi Hyry on urkurina useilla äänitteillä. Hänen taiteellinen inspiraationsa syttyy ihmiselämän mysteereistä ja ainutkertaisesta yhteydestä konserttiyleisön kanssa.
Musiikin maisteri Harri Kerko opiskeli Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin aineryhmässä. Kirkkomusiikin lisäksi hän opiskeli sävellystä diplomisäveltäjä Tapio Nevanlinnan ja kuoron- ja musiikinjohtoa professori Timo Nuoranteen johdolla. Hän on toiminut kirkkomusiikin parissa laaja-alaisesti noin 30 vuotta. Vuodesta 2001 hän on hoitanut vakinaista kanttorin virkaa Lohjan seurakunnassa. Kerkon sävellyksiä on esitetty useissa kirkkomusiikkikonserteissa ja festivaaleilla. Pohjoismainen kirkkomusiikkisymposium -päivillä 2016 hänellä oli Suomen säveltäjäedustajuus.
Ranskalainen urkuri ja säveltäjä Maurice Duruflé (1902–1986) opiskeli Pariisin konservatoriossa sävellystä ja urkujensoittoa. Vuodesta 1930 hän toimi Pariisissa Saint-Etienne-du-Mont-kirkon urkurina.
Duruflén sävellyksiä on vain vähän toistakymmentä, sillä säveltäjä oli äärimmäisen itsekriittinen. Vuonna 1947 syntynyt Requiem on hänen teoksistaan ylivoimaisesti suosituin ja eniten esitetty. Se sai alkunsa, kun kustantaja tilasi requiemin tekstikokonaisuuteen perustuvan, laajamuotoisen teoksen. Duruflé kirjoitti teokseen kolme eri instrumentaatiota: Valmistumisvuonna ilmestyi kaksi versiota, joista toinen orkesterille, kuorolle ja solisteille ja toinen uruille, kuorolle ja solisteille. Paljon myöhemmin, vuonna 1961, säveltäjä kirjoitti version kamariorkesterille. Nykyään urkuversio on näistä suosituin. Teos perustuu puhtaasti gregoriaanisiin moodeihin, minkä vuoksi se kuulostaa leijuvalta ja hienostuneelta.
Itävaltalaista Gustav Mahleria (1860–1911) arvostettiin elinaikanaan eniten orkesterinjohtajana, ja hänen sävellyksensä nousivat kuuluisuuteen vasta myöhemmin, erityisesti 1900-luvun jälkipuoliskolla. Hänen teoksensa merkitsivät siirtymävaihetta myöhäisromantiikasta 1900-luvun modernismiin. Kapellimestarina Mahler uudisti oopperan tuottamista, ja säveltäjänä hän kehitti sinfonian äärimittoihinsa.
Gustav Mahler sävelsi sarjan Rückert Lieder vuosina 1901–1902. Friedrich Rückertin runoihin sävelletty sarja ilmentää säveltäjän intiimiä ja henkilökohtaista puolta. Säveltäjä viehättyi runojen herkästä luontokuvauksesta, syvästä hengellisyydestä ja lempeästä melankoliasta. Yleisti ottaen Mahlerin tuotanto tunnistetaan massiivisista sinfoniallisista soinneista, mutta tämä teos edustaa hänen sisäänpäin kääntynyttä, lyyristä ja kamarimusiikillista puoltaan.
...
- Lohjan Pyhän Laurin kirkko Lohjan seurakuntaKirkkokatu 108100 Lohja
- 1.11.2026
Esitykset1.11.2026-1.11.2026
- Tilaa
- Vähän tilaa
- Loppuunmyyty
- Peruttu
- Myynti estetty
-
su 1.11.2026 klo 18Maurice Duruflé - RequiemMaurice Duruflé - Requiem18 €