Villi 50-luku

Olavi Virta, Annikki Tähti, Metrotytöt, Bill Haley, Paul Anka, Platters ja niin monta muuta! Heitä on kiittäminen rakastetuista hiteistä, joita keväällä kuullaan 50-luvulle omistetussa teatterikonsertissa.

Yleisö ihastui ikihyviksi Kultainen 60-luku -musiikkiaikamatkaan. Helmikuussa 2018 kantaesityksensä saava jatko-osa pistää pakin päälle ja kurvaa takaisinpäin edelliselle vuosikymmenelle, tanssilavakulttuurin kultakaudelle ja nuorisokulttuurin aamuun. Aino-lavalla soi silloin valikoima 50-luvun parhaita kotimaisia ja ulkomaisia iskelmiä ja rokkikappaleita.

Tuon ajan nuoret löysivät tosirakkautensa ja solmivat ikiystävyyden siteet tanssilavoilla. Vaikka välillä vähän riideltiin, niin sitten sovittiin – ja taas tanssittiin!

Tutun kvartetin – Marko MaunukselaLiisu Aurasmaa, Esa Ahonen ja Maria Pere – seuraan liittyy nyt uusi jäsen, näyttelijä Sari Jokelin. Hän on puffetinpitäjä, joka saapuu perinteikkään tanssilavan viimeiseen iltaan ja muistelee monia pienoisdraamoja, joita salissa on vuosien mittaan nähty.

Hiteille tahdin antaa Ristilä Band. Villin vuosikymmenen muistolle uuden laulun säveltää Sofia Finnilä.

Bookmark and Share
Tapahtumakalenteri
Ajankohta
Tapahtuma
Hinta
Varasto
 
Villi 50-lukuEnsi-ilta Seinäjoen kaupunginteatteri Villi 50-luku Seinäjoen kaupunginteatteri
Alvar Aallon katu 12,60100 Seinäjoki
Valikoima tuon vuosikymmenen parhaita kotimaisia, ulkomaisia ja käännöskappaleita soi helmikuussa kantaesityksensä saavassa Villi 50-luku -konsertissa.
Edeltäjänsä tavoin se on iloisen nostalginen musiikkiaikamatka. Samalla Villi 50-luku on hiukan enemmän: huisin vikkelän rokkauksen ja sydäntä myllertävien balladien lomitse soljuu suloinen tarina. Se seuraa neljän 50-luvun nuoren varttumista aikuisiksi.
Seinäjoen kaupunginteatteri
29.00EUR
EUR
Villi 50-luku Seinäjoen kaupunginteatteri Villi 50-luku Seinäjoen kaupunginteatteri

  • Vapaata Vapaata
  • Muutama Muutama
  • Loppuunmyyty Loppuunmyyty
  • Peruutettu Peruutettu
  • Myynti estetty Myynti estetty
 1