Hulluuden vuorilla

22.09.2018 19:00
Tapahtumanjärjestäjä: Tikkurilan Teatteri
Tikkurilan Teatterin syysohjelmiston avaus on kauan odotettu H. P. Lovecraft -trilogian päätösosa!

Tikkurilan Teatterissa sukelletaan jälleen kulttikirjailija H. P. Lovecraftin (1890-1937) kosmisen kauhun syvyyksiin, kun Aarne Lindenin ohjaama ja dramatisoima Hulluuden vuorilla saa ensi-iltansa syyskuussa.

Hulluuden vuorilla kertoo Miskatonicin yliopiston retkikunnasta, joka teki epäonnisen tutkimusmatkan 1930-luvulla Etelämantereelle. Lukuisia retkikunnan jäseniä menehtyi tutkimusmatkalla epäselvissä olosuhteissa. Traagisen retkikunnan johtaja, professori William Dyer on johdonmukaisesti vaiennut kaikista tutkimusmatkan karmeista yksityiskohdista. Saatuaan vihiä uuden tutkimusmatkan valmistelusta, hän on valmis tekemään kaikkensa, jotta Antarktis jätettäisiin rauhaan…. jopa kertomaan totuuden vuosien takaisista tapahtumista, tuossa ikuisen lumen ja kuoleman maassa.
Hulluuden vuorilla päättää Tikkurilan Teatterin H. P. Lovecraft -esitysten trilogian. Aikaisemmin Tikkurilan Teatterissa on nähty Charles Dexter Wardin tapaus (2013) sekä Cthulhun kutsu (2015). Kaikki kolme näytelmää on ohjannut ja kaksi viimeisintä myös dramatisoinut Aarne Linden. Hulluuden vuorilla on kulttikirjailija H.P. Lovecratin (1890-1937) tunnetuimpia tarinoita ja tärkeä osa niin sanottua "Cthulhu Mythosta", eli "kauhujen pantheonia", joka on toiminut laaja-alaisena innoittajana taiteilijoille jo melkein sadan vuoden ajan.

”Lovecraftin kosminen kauhu syntyy, kun ihminen tajuaa merkityksettömyytensä ja tilapäisyytensä suhteessa maailmankaikkeuden äärettömyyteen. Tuon ymmärryksen valossa, kuolema voi olla vaihtoehdoista armollisin.”
- Aarne Linden, Tikkurilan Teatterin H. P. Lovecraft -trilogian esitysten ohjaaja.

Kesto: 1h 20 min
Ikäsuositus: yli 15-vuotiaille
Liput: 16€ / 12€ (sisältää NetTicketin palvelumaksut)

Vernissasali, Kulttuurikeskus Vernissa, Tikkurilantie 36, Vantaa