Jesse Markin + Tove H

Ritz, Kirkkopuistikko 22 A, Vaasa

Ovet 19:15!

Peruslippu 15€ (sis. palvelumaksun)
Ritz Jäsen 13€ (sis. palvelumaksun)
Read more


Soundin vuoden 2018 tulokkaaksi tituleerattu Jesse Markin harppoo sooloprojektinsa myötä sekä musiikillisesti että temaattisesti uuteen suuntaan. Omaperäinen ja kaikin puolin kansainvälisellä tasolla operoiva artisti liikkuu musiikissaan luontevasti elektron, hiphopin ja indien kohtauspisteessä. Liberialaissyntyinen Markin vaikutti ennen soolouraansa yli 10 vuotta arvostetun The Megaphone State -yhtyeen rap-solistina. Markin nousee parrasvaloihin myös taiten kirjoitetuilla lyriikoillaan, jotka kätkevät alleen monia ulottuvuuksia eivätkä pelkää ottaa kantaa isoihinkaan teemoihin. Jo ensimmäiset julkaistut sinkut “Treat” ja “Blood” ovatkin herättäneet ihastusta sekä yleisössä että kriitikoissa aina ulkomaita myöten. Markinin debyyttialbumi ilmestyy vuoden 2019 aikana.

 
Lauantaina 28.9 Jesse Markin esiintyy bändinsä kanssa ensimmäistä kertaa Vaasassa Ritzissä! Sen lisäksi pop-artisti Tove H avaa keikan!
 
Jesse Markin utsågs till årets nykomling av Soundi år 2018 och har med sitt soloprojekt tagit en ny musikalisk och tematisk riktning. Markin är en unik och samtidigt internationell artist som i sin musik rör sig mellan mötespunkterna för elektro, hiphop och indie. Markin är ursprungligen från Liberia och har före sin solokarriär varit aktiv som rap-solist i The Megaphone State. Han utmärker sig även med sin lyrik, som döljer flera dimensioner och berör såväl stora som små teman. De första singlarna "Treat" och "Blood" har väckt intresse både bland publik och kritiker i Finland och utomlands. Markins debutalbum släpps under 2019.
 
Lördagen 28.9 uppträder Jesse Markin för första gången i Vasa på Ritz! Dessutom kommer popartisten Tove H att öppna spelningen!


    

Events calendar
Time
Event
Price
Quantity
 
Jesse Markin + Tove H Ritz Jesse Markin + Tove H Ritz, Kirkkopuistikko 22 A, Vaasa

Ovet 19:15!

Peruslippu 15€ (sis. palvelumaksun)
Ritz Jäsen 13€ (sis. palvelumaksun)
Ritz
15,00 €
EUR
  • Available Available
  • Limited Availability Limited Availability
  • Sold Out Sold Out
  • Cancelled Cancelled
  • Sales blocked Sales blocked
 1