Musiikkikomedia - Virta vie Olavi Virran sävelin

Kaivolan Kesäteatteri
Jätöntie 11, 23800 LAITILA

Musiikkikomedian ensi-ilta on 29.6.2018

Näytelmä kertoo entisestä tangokuninkaasta, jonka kruunu on ajan saatossa himmentynyt ja suosio hiipunut.

Huom! 1.7 näytökseen myyty jo 300 lippua ja 4.7 sekä 5.7 näytökset ovat loppuunmyytyjä! 

Hinta: 15/5€ sis.palvelumaksu
Bookmark and Share
Lue lisää

Kaivolan kesäteatterissa nähdään tulevana kesänä jälleen kantaesitys.
Markku Hyvösen käsikirjoittama ja Tiia Valavuon ohjaama

VIRTA VIE
Olavi Virran sävelin

musiikkikomedian ensi-ilta on 29.6.2018

Näytelmä kertoo entisestä tangokuninkaasta, jonka kruunu on ajan saatossa himmentynyt ja suosio hiipunut.

Elämää ei helpota taistelu viinapirua vastaan, eikä naapurissa asuva ex-vaimo. Vauhtia, väärinkäsityksiä ja kiperiä tilanteita aiheuttaa myös ex-vaimon huoleton mies, joka on päättänyt saada ”pöhinää pönttöön”, hinnalla millä hyvänsä.
 
Lopulta selviää, että kuka vetää pisimmän korren ja kenen unelmat toteutuvat. Näytelmässä mennään suu korvissa heti ensimetreistä lähtien.

Näytelmässä kuullaan Olavi Virran ikivihreitä kappaleita live-bändin säestämänä. Musiikin ohjauksesta vastaa Markus Rantanen.

Tervetuloa viihtymään kesällä Kaivolaan!

Huom! 1.7 näytökseen myyty jo 300 lippua ja 4.7 sekä 5.7 näytökset ovat loppuunmyytyjä! 

Tapahtumakalenteri
Ajankohta
Tapahtuma
Hinta
Varasto
 
Musiikkikomedia - Virta vie Olavi Virran sävelinEnsi-Ilta Kaivolan Kesäteatteri Musiikkikomedia - Virta vie Olavi Virran sävelin Kaivolan Kesäteatteri
Jätöntie 11, 23800 LAITILA

Musiikkikomedian ensi-ilta on 29.6.2018

Näytelmä kertoo entisestä tangokuninkaasta, jonka kruunu on ajan saatossa himmentynyt ja suosio hiipunut.

Hinta: 15/5€ sis.palvelumaksu
Kaivolan Kesäteatteri
15.00EUR
EUR
Musiikkikomedia - Virta vie Olavi Virran sävelin Kaivolan Kesäteatteri Musiikkikomedia - Virta vie Olavi Virran sävelin Kaivolan Kesäteatteri

  • Vapaata Vapaata
  • Muutama Muutama
  • Loppuunmyyty Loppuunmyyty
  • Peruutettu Peruutettu
  • Myynti estetty Myynti estetty
 1