Halloween Blues 2017

Ravintola Central, Hovioikeudenpuistikko 21, Vaasa

4.11.2017 klo 19.00
Liput 30 € + palvelumaksu

Halloween Blues –festivaali järjestetään Vaasassa jo neljättätoista kertaa pyhäinpäiuvän viikonloppuna. Kansainvälisen bluesfestivaalin päätapahtuma on tänän vuonna erityisen monipuolinen ja korkealaatuinen. Päätapahtuman esiintyjät edustavat blues- ja rootsmusiikin eri suuntauksia bluesista souliin ja rock’n’rolliin.
Bookmark and Share
Lue lisää

Päätapahtuma Centralissa lauantaina 4.11. kello 19.00
www.halloweenblues.fi


The Paladins (USA)

Kalifornialainen, 1980-luvun alussa perustettu The Paladins on yksi juurevan rock'n'rollin legendaarisimmista bändeistä. Bändi yhdistää musiikissaan vanhan rock 'n' rollin ja bluesin ja heittää mukaan ripauksen countryakin. Yhtye sai läpimurtonsa vuonna 1987 kun Fabulous Thuderbirdsin johtohahmo Kim Wilson tuotti yhtyeen debyyttialbumin. Kitaristi-laulaja Dave Gonzalesin soittoa pidetään uraauurtavana ja hänen persoonallinen tyylinsä on ansaitusti nostanut hänet genren ykköskitaristien joukkoon. Bändi on vieraillut Suomessa harvoin ja tulee nyt ensimmäistä kertaa Vaasaan. The Paladins tunnetaan eräänä tyylilajinsa kaikkein tiukimmista lavabändeistä ja on koettava nimenomaan livenä.


Dave Gonzales: laulu, kitara Thomas Yearsley: basso, laulu Brian Fahey: rummut, laulu
www.paladinsband.com


Tasha Taylor (USA)

Tasha Taylorilla virtaa blues verissä. Soul&bluesvirtuoosin Johnnie Taylorin nuorin tytär on perinyt isänsä lahjakkuuden, mutta lähti ensin kulkemaan omia polkujaan mm. draamaopintoihin Bostonin yliopistoon.

Näyttelijänä hän on esiintynyt erilaisissa TV-sarjoissa ja teatterinäytelmissä kuten House, Gossip Girl ja Ugly Betty. Musiikki ei kuitenkaan jättänyt rauhaan, vaan Tasha teki samaan aikaan sävellyksiä myös erilaisiin tv-sarjoihin kuten Men in Trees ja Lipstick Jungle. Lopullisen musiikillisen läpimurtonsa Tasha Taylor teki albumilla Taylormade, jonka melodiat lipuvat soulista gospeliin.

Uusin levy Honey For The Biscuit on kerännyt laajalti ylistäviä arvioita ja on ollut voima soitossa Yhdysvaltojen soul-radioiden listoilla. Musiikki ja näytteleminen pitävä Tashaa kiireisenä myös tälläkin hetkellä. STAX levy-yhtiön tarinasta kertova musikaalia, jossa hän esittää naispääosaa ja toimii tuottajana, ollaan sovittamassa Broadwaylla esitettäväksi.

Taylorin tyyliä luonnehditaan bluesin ja soulin värittämäksi. Mukana on myös ripaus kantria, gospelia, funkia ja jopa poppia. Lahjakkaalle naiselle ennustetaan valoisaa tulevaisuutta niin artistina, lauluntekijänä kuin tuottajanakin.


www.tashataylor.com

Honey B. Family (FIN)

Honey B. Family on nimensä mukaisesti aito perhebändi, joka perustettiin toissa vuonna Helsingin Museokadulla. Kyseessä on konstailematon, suoraviivainen bluestrio: laulussa ja bassossa on äiskä, kitaroissa iskä ja rummuissa perheen juniori. Musiikin monitaiturit, Aija Puurtinen ja Esa Kuloniemi, tuovat parrasvaloihin 15-vuotiaan poikansa Mooseksen. Voisiko sanoa, että he palaavat samalla myös Honey B. & T-Bonesin juurille? Nykyiseen linjaa verrattuna ote on joka tapauksessa bluesimpi ja maanläheisempi. Kolmikon yhteisistä intresseistä kasattu ohjelmisto sisältää klassikoita ja sellaista T-Bonesin materiaalia, jota emobändi ei soita enää keikoillaan. Mukana on mausteeksi myös kauhallinen gospelia.

Honey B. & T-Bones esiintyi ensimmäisessä Halloween Blues –tapahtumassa 2004. Sen jälkeen kaksikon Kuloniemi – Puurtinen vierailut Vaasassa ovat olleet kortilla, mutta nyt Honey B. palaa entistä rootsimpana.

Aija Puurtinen – laulu, basso Esa Kuloniemi – kitarat Mooses Kuloniemi – rummut
www.hbtb.net

 

Tapahtumakalenteri
Ajankohta
Tapahtuma
Hinta
Varasto
 
Halloween Blues 2017 Homework Productions Halloween Blues 2017 Ravintola Central, Hovioikeudenpuistikko 21, Vaasa

4.11.2017 klo 19.00
Liput 30 € + palvelumaksu

Halloween Blues –festivaali järjestetään Vaasassa jo neljättätoista kertaa pyhäinpäiuvän viikonloppuna. Kansainvälisen bluesfestivaalin päätapahtuma on tänän vuonna erityisen monipuolinen ja korkealaatuinen. Päätapahtuman esiintyjät edustavat blues- ja rootsmusiikin eri suuntauksia bluesista souliin ja rock’n’rolliin.
Homework Productions
31.00EUR
EUR
  • Vapaata Vapaata
  • Muutama Muutama
  • Loppuunmyyty Loppuunmyyty
  • Peruutettu Peruutettu
  • Myynti estetty Myynti estetty
 1