Hiljaiset sillat

Tositapahtumiin perustuva romanttinen draama.Ihanasta romaanista ja Hollywood-menestyselokuvasta teatterin lavalle.
Robert James WallerHiljaiset sillat(The Bridges of Madison County)
Elissa-studio 19. syyskuuta 2012
Hiljaiset sillat -näytelmä perustuu Robert James Wallerin bestseller-romaaniin, joka puolestaan pohjautuu tositapahtumiin Iowassa, Yhdysvalloissa vuonna 1965. Tarina nousi maailmanmaineeseen myös Hollywood-elokuvana vuonna 1995. Seinäjoen kaupunginteatterin aistikas versio on vasta toinen näyttämötoteutus Hiljaisista silloista.
Tarinassa aikuiset lapset löytävät kaksi viikkoa äidin kuoleman jälkeen jäämistöstä kirjeet, joista käy ilmi, että äidillä on ollut avioliiton ulkopuolinen rakkaussuhde. Hän haluaa kirjeitten kautta kertoa lapsilleen mitä aikoinaan tapahtui. Tytär ymmärtää äitiään, mutta poika kapinoi.
Tämän nykyaikaan sijoittuvan kehyskertomuksen sisällä on varsinainen draama:
Isän lähdettyä pienten lasten kanssa maatalousnäyttelyyn perheen äiti Francesca jää muutamaksi päiväksi yksin maatilalle. Paikkakunnalle saapuu valokuvaaja, joka on kiinnostunut vanhoista katetuista silloista. Robert on eronnut ja erakoitunut maailman matkaaja, mutta Francescan ja Robertin välille syttyy välittömästi voimakas tunneside, jota uhkaavat vain naapurinrouvan satunnaiset käynnit.
Francescan ja Robertin kohtaamisessa on kyse elämää suuremmasta rakkaudesta, joka kestää neljä päivää, mutta johon avioliitossa elävä Francesca ei lopultakaan voi vastata. ”Olin saanut toisen mahdollisuuden ja se oli tuona ohikiitävänä hetkenä ohitse…”
Näytelmä peilaa hienosti ns. ”tavallisten maalaisten” elämää, tunteiden monisäikeisyyttä, omien toiveiden ja järjen ristiriitaa. Ja vaikka Robert ja Francesca ajautuvat erilleen, tapaaminen muuttaa lähtemättömästi kummankin elämän ja antaa sille uuden merkityksin - kummankin kuolemaan saakka.
Näytelmä jatkaa ihmissuhteisiin keskittyvää intiimiteatterin perinnettä Elissa-salissa. Robertin roolissa vierailee Ilkka Koivula. Ensi-ilta 19.9.2012.

SERVICE FEES
When buying e-tickets online 1 €/ticket (incl. VAT 24%) is added to the price, for tickets more than 50€ 1,50€/ticket. The tickets are delivered by email as PDF attachment.
Service fee for Mobile ticket is 1,50€/ticket (incl. VAT 24%). Delivery by SMS, HTML-ticket and e-mail (PDF attachment).
Service fee for Mailticket is 2,50€/ticket (incl. VAT 24%). Tickets are delivered to your home by 1. class mail.
In booking offices the service fee is 1,50€/ticket (incl. VAT 24%).

Write comment
Send comment